Mistähän sitä aloittaisi! Ehkä on paras kertoa ensi viime viikon keskiviikosta. Vai olikohan se tiistai? Ei voi muistaa. No, joka tapauksessa arvon pikkukoira sai ripulin. Ei ollut kuulema syönyt mitään outoa ja alkoi vähän hirvittää, josko se oli saanut Joensuun näyttelystä jonkun pöpön. Fiilistelin vähän, ettei lähdetä Heinolaan ollenkaan jos asiat näin on, mutta pikkuneiti parani vuorokaudessa ja minä säästyin sen suuremmilta lattian luuttuamisilta.

Ja niin koitti perjantai. Ennen matkaan lähtöä laittelin musiikkia soittimeeni ja kävi niin, että pitkäaikainen toverini Acer Aspire heitti lusikan nurkkaan. Pimeni ja kärähti koko kone. No, eipä mitään, linkkaan oli kiire joten sinne mentiin.
Bussi ajoi ihan kamalan mäkistä ja tärisevää reittiä. Tässä vaiheessa lienee syytä mainita, ettei Minttu koskaan ole kärsinyt matkapahoinvoinnista. No eiköhän se kuitenkin sinne linkkaan sitten laatannut.
Vastoinkäymiset eivät loppuneet edes perillä Heinolassa. Auto oli hajonnut linja-autoasemalle, siinä piti sitten korjaajaa odotella. Onneksi homma saatiin kuntoon ja pääsimme sitten perille asti.

Mintun kanssa majoituttiin tosiaan Katjan luona. Siellä sillä oli seuranaan kaikki viime kesänä tutuiksi tulleet toverit, Sipe, Jope ja Mette. Kahta edellämainittua herraa Minttu ei oikein arvostanut, olivat liian innokkaita ja ahdistavia sen makuun. Hetken ujostelun jälkeen neiti kuitenkin muisti Meten olleen viime kesänäkin varsin miellyttävä kaveri ja se ihastui toveriinsa uudelleen. Kävi aina häkin edessä liehittelemässä. Mintun suurin rakkaus oli kuitenkin kanikaveri Ade, jonka kanssa tuo olisi voinut leikkiä varmaan vaikka koko päivän. Niiden leikkiminen tosin oli lähinnä sitä, että Minttu juoksi kanikaverin perässä ympäri huonetta ja tökki sitä kuonollaan. No, ainakin sillä oli hauskaa. Kovasti se tykkäsi myös kissanpennusta.

Yöllä Minttu kävi laattaamassa ihmeellistä vihreää limaa lattialle. Mitä lie ulkona suuhunsa pistänyt.

Lauantaipäivä kulutettiin lenkkeilemällä lähimaastossa, katselemalla elokuvia, hieman tokoilemalla ja niin edelleen. Itse kärsin jossain vaiheessa päivää mystisestä päänsärky- ja pahoinvointikohtauksesta, kävin oksentamassa ja nukuin pari tuntia niin helpotti. Muuta epäonnista ei lauantaina tainnut tapahtuakaan. Pahat fiilikset oli silti sunnuntaista.

Sunnuntaina seikkailimme näyttelypaikalle heti aamusta. Pikainen puunaus ja kehään. Tuomari ei kyllä yhtään tykännyt Mintusta, sen kehittymättömyydestä ja hetkellisestä karvattomuudesta. Sunnuntain failure tulikin tässä - meille ojennettiin sininen nauha. Kieltämättä harmitti edellisen viikonlopun ERIn jälkeen, mutta sellaista on elämä. Vaikka olihan tuo parempi kuin T, jonka saamisen mahdollisuutta spekuloimme kovasti illalla ennen nukkumaanmenoa.

"Liten, söt, feminin juniortik. Annu ganska outvecklad kroppen. Kort bröstkorg. Fin överlinje. Lite stora & lätta öron. Utmärkt pälskvalite men tunn för dagen. Rör sig trågt fram & bak. Behöver tid för utveckling. Trevlig temperament."

Suomennos
"Pieni, sievä, feminiininen juniorinarttu. Vielä kovasti kesken kehityksen rungoltaan. Lyhyt rintakehä. Kaunis ylälinja. Hieman suuret ja kevyet korvat. Erinomainen karvanlaatu, mutta karva niukkaa tänään. Liikkuu ahtaasti edestä ja takaa. Tarvitsee aikaa kehittyä. Miellyttävä luonne."

Boo Lundström - JUN H

Kaikeksi onneksi muu näyttelytiimimme ei menestynyt yhtä kurjasti. Sipe kahmaisi kessukehässä VARA-SERTin ja oli PU4. Jope taas tykitti polskien seassa VSP:ksi ja sai toisen sertinsä.

Kello neljä lähti bussi kohti Joensuuta. Paluumatkalla, kun kävin pissattamassa Minttua Mikkelin asemalla, bussikuski ihaili kovasti pientä paimentani ja sen tottelevaisuutta. Omisti kuulema itse lapinkoiria, jotka eivät tottele ollenkaan. Hyvä että tuo edes jonkun saa vakuuttuneeksi osaamisestaan.

Siihen loppuivat meidän näytelmät nyt sitten tältä erää! Saa nähdä, menenkö Voittajaan koiran kanssa vai turisteilemaan. Mutta siihen asti pysytään pois kehistä.