Kun kello aamulla viiden aikaan heräsi, oli ensimmäinen ajatus, että eihän tänään mitään tapahdu? Kelailin hetken, ettei ole mätsäreitä, ei ole puistoa, treenejä... erkkari. Koiran kanssa nopsakkaan ulos ja valmistautumaan, kuuden aikaan kyytimme pitäisi olla pihamaalla. Ja niin se olikin. Minttu heivattiin Caran kanssa auton takakonttiin ja Siinan kanssa istuuduimme takapenkille. Alun pörinän jälkeen Carakin rauhoittui Mintun kanssa hienosti konttiin, mitä nyt välillä Minttu ehkä saattoi hengittää liian lujasti tai erehtyä tuijottamaan Caraa liian jäisesti, että toisen oli pakko vähän pitää meteliä. Olihan se sentänä Caran auto!

Matka Juvalle ei kestänyt paria tuntia, joten olimme paikan päällä hyvissä ajoin. Leiriydyimme mukavasti narttujen kehän laidalle ja kommentoimme ohitse kulkevia koiria. Paljon oli somia shelttejä laumassa! Erityisesti kaikki haituvaturkkiset pennut herättivät ihastusta itse kussakin.

Jostain kumman syystä Minttu oli päättänyt yhden yön aikana karistella kaikki karvansa. Hallissa se aloitti pölisemisen ihan urakalla, ja kaikkialla leijaili vaaleaa shetlantilaisen karvaa... Olin, että hieno homma. Kaikki vaatteet ihan karvassa, koira kaljuuntumassa ja sitä rataa. Onneksi se vasta aloitti nyt erkkariin, eikä heitellyt karvaansa pois ennen sitä!

Heti alusta asti kävi selväksi, että tuomari oli melkoisen tiukka täti ja suosi kovasti soopeleita, hän kun kuuleman mukaan sellaisia sattuu kasvattamaan. Cara kävi hakemassa junnuista H:n, ja siinä sitten itsekin laittelin haituviaan karistelevaa Minttua valmiiksi kehään. Yllättävän soma siitä tuli, vaikka kovasti se siinä yrittikin kaljuuntua...

Menimme sitten odottelemaan kehää aivan liian aikaisin, tuomari kun halusi pitää vartin tauon. Siinä odotellessamme keskustelimme henkevästi muiden avoimeen tulijoiden kanssa mm. merlejen yleistymisestä (niitä oli näyttelyssä enemmän kuin trikkejä!) ja Mintun uljaasta olomuodosta. Lopulta viimein pääsimme kehään asti, ja pikaisen yleiskatsauksen noin kolmessakymmenessä nartussa tehtyään tuomari siirtyi yksittäisiin arvosteluihin.

Minttu yllätti pöydällä! Jotain se siinä säikähti, ja väisti sitten tuomaria. Olin melko lailla yllättynyt, koska ei Minttu väistä tuomaria! No, niin se kuitenkin sitten teki. Juostessakin sillä oli jotain häikkää meiningissä, ja neitikoira pisti peitsiksi. Onneksi tuomari oli kovin ymmärtäväinen, ja antoi minun juoksuttaa toisenkin kierroksen, jotta liikkeet paranisivat. Seisoa Mii jaksoi hienosti, mutta kuten sanottu, tiukka tuomari, ja kehästä poistuttiin punaisen nauhan kanssa. Tähän mennessä jaossa oli ollut vain punaista ja sinistä nauhaa.

Yksi ERIn koira erottui joukosta, se oli pieni soopeli narttu. Palattiin sitten kehään uudelleen, tällä kertaa kilpailuluokkaan. Tuomari selvästi piti Mintusta, sillä minun piti esitellä koiran liikkeitä jälleen kerran. Taas Mii peitsasi, mutta toisella kierroksella se taisi jopa ravata ihan nätisti. Taitavasti tyttö selviytyikin kärkinelikon hännille, ja tuloksena oli siis AVO EH AVK4!
Mii sai uuden, hienon ruusukkeen ja vinkulelun. Saas nähdä, miten pian se päätyy kirjahyllyn päälle muiden vinkujen seuraksi. Neidillä kun on varsin raivostuttava tapa alkaa vonguttaa lelujaan keskellä yötä tai aamuvarhaisella.

Arvostelu oli varsin mainio:

"Very attractive bitch. Correct size. Very good lean? head? and expression. Well placed ears. Good conformation. Well broken colour. Can move badly at rear."

AVO EH AVK4 - Jean Fitzsimons

Kehien jälkeen meillä olikin sitten yksi kappale hyvin väsyneitä shetlantilaisia, joka nukahti syliin loppukehiä katsellessa. Automatka sujui rauhaisasti, eivätkä koiratkaan jaksaneet pahemmin riehua kontissa.
Sellainen oli tämä erkkariseikkailu siis, ensi kuussa sitten vähän lisää näyttelyjännää!