Lauantaina startattiin pitkästä aikaa agilitykisoissa. Hyppyrata, joten tämänhän piti olla helppo nakki. Mutta kun ollaan tilanteessa, jossa koira on taitava ja toimiva, mutta ohjaaja jotain ihan muuta, ei sieltä voi tulla muuta kuin hylsy. Jostain kumman syystä aina, ihan aina, se suuri Masterplan jonka olen kehitellyt ennen rataa katoaa siinä vaiheessa, kun ollaan edetty yli puolenvälin. Loppu menee säätämiseksi. Koira tekee kaiken minkä pyydän, mutta minä pyydän vääriä asioita ja olen ristiriitainen. Joo, siihen tarvitaan treeniä. Ja joo, ollaan harrastettu vasta vähän aikaa. Mutta kyllä se silti harmittaa, kun supertaitava mahtisheltti ei etene urallaan huonon ohjaajan vuoksi. Onhan meillä koko elämä aikaa ja itse ainakin toistaiseksi pidän kisatilanteita enemmän treeninä itselleni kuin pakollisina näyttöinä tai suorituksina, mutta joo. Harmittaahan se.

Alku oli radassa kiva ja vauhdikas. Lähestyminen kepeille taas... no, ärsyttävä ja vaikea kulma. Minttu kiepahti kepeille väärältä puolelta, mutta kun otettiin uusiksi, niin meni hienolla tekniikalla ja vauhdilla! Kymppiputkelle ohjasin itse hieman huonosti, pysähdyin itse ja koiraltakin katkesi vauhti. Muuten haki hienosti ja oli paras. Välistävedot jees, muuri samoin, mutta sitten unohdin, missä este numero 15 on ja ohjasin koiran epähuomiossa väärältä puolelta. No sitten katkesi kyllä koko ajatus, ja suuri suunnitelmani esteiden 16 ja 17 suorittamiseksi meni pieleen - 17 hypättiin kahteen kertaan, ihan minun ohjaukseni takia, mutta eipä sillä nyt niin väliä, koska rata meni hylsyyn joka tapauksessa.

Koira oli upea! Oli intoa ja peräti tarkkuutta, ei sellaista normisähellystä kuin treeneissä, jos ei olla päästy viikkoon radalle. Pitäisi päästä itse tekemään pidempiä ratoja, että tulisi tuo tuntuma hommaan. Toivottavasti saan tämän radan ensi lauantain treeneihin.
Joka tapauksessa tämän vuoden tavoite agilityn suhteen on jo saavutettu - meikäläinen on nähty radalla jo pariin otteeseen. Loppuvuodeksi on katsottu parit kisat, ja ensi vuonna voi sitten tosissaan alkaa metsästää niitä nollaratojakin. Pitää katsoa, jos tuon lykkäisi tänä vuonna jollekin radalle vähän kokeneemman ohjaajan kanssa, eihän minun kaikkia kisoja tarvitse mennä. Minttu on siitä hieno harrastuskoira, että se toimii täydellisesti myös vieraamman ihmisen kanssa ja osaa ottaa ohjeet vastaan muiltakin kuin minulta.
Seuraavia treenejä ja kisoja odottelemme!